Verkkokauppa

Jos tapahtumia ei olisi…

Helsingissä Hakaniemen sillan alla oli graffiti, jonka teksti kuului: ”KUVITTELE, ETTÄ HERÄÄT HUOMENNA JA KAIKKI MUSIIKKI ON KADONNUT.”

Mitä tapahtuisi, jos eräänä aamuna lukisit lehdestä, että kaikki tapahtumat on kielletty? Lapset eivät saisi viettää syntymäpäiviä, hääparit juhlia häitä, vappua ei olisi, eikä kesällä järjestettäisi ensimmäistäkään kyläjuhlaa.

Varmasti löytyisi joku mielensäpahoittaja, joka taputtaisi käsiään ja menisi tyytyväisenä mökin taakse mököttämään yksin. Jo joutikin mokoma mekkalointi loppua. Mutta vielä varmemmin ilmestyisi sankoin joukoin niitä, jotka salaa järjestäisivät firman pikkujoulut, teknobileet kellarissa tai teatteriesityksen siellä sillan alla.

Musiikin katoaminen tuntuu mahdottomalta. Ihminen on varmasti aina tehnyt soittimia saatavilla olevista materiaaleista ja päästellyt kurkustaan milloin kauniita, milloin vähemmän sulokkaita säveliä. Samalla tavalla rituaalit ja juhlat ovat kuuluneet elämään. Meillä on tarve päästä välillä arjen yläpuolelle. Haemme seuraa, oppia, viihdettä, uusia elämyksiä tai riittiä tilasta toiseen siirtymiseen.

Tapahtumaoppia

Tapahtumilla on taloudellista ja sosiokulttuurista vaikutusta. Jokainen ihminen, kylä tai kaupunki haluaa siitä osansa. Jos riihikuivaa ei ole, tehdään talkoilla. Aina löytyy aktiivikansalaisia, joille melkein mikään ei ole mahdotonta. Pienen porukan tapahtumasta kasvaa suuri, kymmeniä tuhansia vetävä festivaali. Kotoinen merkkipäivä paisuu sadan vieraan juhlaksi.
Kuka tahansa voi musisoida kotibilessä vaatimattomillakin taidoilla. Mutta jos haluaa musikaalitähdeksi estradille, pitää opiskella ja harjoitella. Sama pätee tapahtumiin. Tapahtuman nuotit koostuvat sisällöstä, taloudesta, markkinoinnista, tiimityöstä, luvista ja luovuudesta. Sen jälkeen mikään ei ole mahdotonta.

Musiikki ei katoa, eivätkä tapahtumat hevillä lopu. Varmasti juuri tälläkin hetkellä on monta hyvää tapahtumaa käynnissä. Toivottavasti ne ovat osaavissa käsissä.

Tytti Huhtaniska

Kirjoittaja on tapahtumatuotannon konkari ja kulttuurituotannon lehtori Metropolia ammattikorkeakoulussa. Hän on kirjoittanut yhdessä Johanna Tirrosen kanssa kirjan Fakta ja fiilistä tapahtumatuottajalle (2019).

Kuva: Tytti Huhtaniska

Liittyy aiheisiin
Tykkäsitkö? 1