Verkkokauppa

Edilex – 15-vuotias lakitiedon Rolls-Royce kiihdyttää

Päivi Indola

Edilexin päätoimittaja


Sunnuntai helmikuun 11. päivä vuonna 2001 on jäänyt mieleeni elävästi. Silloin päättyi kuukausien uurastus kulissien takana. Helsingin Sanomien kokosivun ilmoituksella julkistimme, että Edilex, Suomen kattavin lakitiedon palveluportti, on avattu.

Seuraavana päivänä Suomen lakimiehet saivat postin mukana mainoksen, jossa kuvattiin tarkemmin Edilexin sisältöjä ja tarjottiin palvelun koekäyttöä. Me Editan laki- ja yrityskirjat -yksikön ja kehitysyksikön projektilaiset jännitimme, kestäisikö palvelun kapasiteetti uteliaiden käyttäjien kuormaa. Kyllä kesti – Edilex ei kyykännyt. Projekti oli saatu onnellisesti päätökseen, mutta jatkuva prosessi oli vasta alkanut.

Digitaalinen liiketoiminta oli vuosituhannen vaihteessa vielä uutta ja ihmeellistä. Internet-hypetys tuotti lähinnä kiusallisia kuplia, jotka on unohdettu vähin äänin. Edilex on kuitenkin pitänyt pintansa. Sitä lähdettiin suunnittelemaan kunnianhimoisin tavoittein. Edilexin ei ollut tarkoitus kopioida mitään olemassa olevaa konseptia painetuista kirjoista, vaan palveluun haluttiin koota kaikki Suomessa digitaalisesti saatavilla oleva juridinen aineisto täysin uudella systematiikalla.

Saman kovan ytimen ympärille rakentuu nykyinenkin Edilex: ajantasainen lainsäädäntö, EU-lainsäädäntö, kansainväliset sopimukset, lainsäädännön esityöt ja oikeuskäytäntö. Omaa täysin uutta tuotantoa olivat juridiset uutiset sekä vain Edilexissä julkaistut juridiset artikkelit. Monipuoliset hakutoiminnot sekä linkitykset ja säännölliset sähköpostiviestit Lakiposti ja Uutisposti (nykyinen Lakikanava) täydensivät sisältöjä, joiden nopea päivitysrytmi oli alusta lähtien itsestäänselvyys. Halusimme loikata kertaheitolla CD-ROM-lakikannoista online-maailmaan.

Edilex otettiin heti vastaan innostuneesti. Alkuryntäyksenkin jälkeen käyttäjämäärät ovat kasvaneet tasaisesti ja asiakasuskollisuus on korkeaa. Nykyisten käyttäjien joukossa on runsaasti niitä, jotka ovat seuranneet Edilexin matkalla alusta lähtien. Samalla kun Edilexiä on täydennetty uusilla aineistoilla, käyttäjäkunta on laajentunut. Lakimies ei ole enää ainoa Edilexin tyyppikäyttäjä, vaan Edilexin on löytänyt moni muukin ammattilainen, joka tarvitsee lakitietoa työssään. Olemme myös tietoisesti tavoitelleet uusia käyttäjäryhmiä, joita haluamme palvella yhtä hyvin kuin lakimiehiä.

Viidessätoista vuodessa Edilexin tietomassat ovat määrältään moninkertaistuneet ja alkuperäisiä aineistoja on täydennetty uusilla. Palvelu on käynyt läpi parikin laajaa muodonmuutosta, osittaisia parannuksia edistetään jatkuvasti. Uusien ominaisuuksien priorisoinnissa ja sisältöjen valinnassa meitä auttaa asiakaspalaute. Saamme sitä sekä spontaanisti että pyytämällä suoraan asiakkailta. Käyttäjäkyselyihimme vastataan aina ilahduttavan aktiivisesti, ja palaute on erittäin positiivista. Edilexiä on kuvattu jopa lakitiedon Rolls-Royceksi. Tunnemme onnistuneemme, kun kiireiset asiantuntijat uhraavat kallista aikaansa kertoakseen, mitä he arvostavat ja miten he haluaisivat kehittää palvelua entistäkin paremmaksi. Tätä ei tapahtuisi, elleivät käyttäjämme pitäisi Edilexiä tärkeänä työvälineenä.

Olemme kasvattaneet kumppaniverkostoamme määrätietoisesti. Kumppaneihimme kuuluvat muun muassa yksittäiset kirjoittajat, jotka tarjoavat artikkeleitaan Edilexin lakikirjastoon julkaistaviksi, sekä Suomen tärkeimmät juridisten aikakauslehtien julkaisijat. Defensor Legis, Lakimies, Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Finland (JFT), Ympäristöjuridiikka ja Oikeustiede – Jurisprudentia julkaistaan digitaalisina versioina Edilexissä yksinoikeudella. Edilex Verotuksen sisältöä tuottaa KPMG, ja Edilex Ympäristössä meillä on kumppanina HP Partners. Olemme jatkuvasti avoimia uusille yhteistyöehdotuksille.

Päätoimittaja antaa Edilexille kasvot ulospäin. Mutta Edilex ei toimisi eikä se olisi saavuttanut johtavaa asemaansa omassa lajissaan ilman päteviä ja motivoituneita työntekijöitä ja toimivia prosesseja. Jokaisella on oma tärkeä roolinsa kokonaisuudessa. Uutistoimittajat kirjoittavat vuosittain tuhansia juridisia uutisia. Toiset toimittajat ylläpitävät juridisia sisältö- ja viitetietokantoja ja ovat lainsäädäntöprosessin asiantuntijoita. Lakikirjaston toimittaja varmistaa, että artikkelituotanto pyörii ja että yhteistyökumppaneiden lehdet julkaistaan. Tekniset toimittajat huolehtivat siitä, että palvelun taustalla olevien tietokantojen sisällöt ovat ajantasaisia ja virheettömiä. Joukko IT-ammattilaisia vastaa palvelun teknisestä kehityksestä ja ylläpidosta. Myyntiorganisaatio tarjoaa Edilexiä uusille asiakkaille ja pitää huolta nykyisistä asiakkaista. Näiden ammattilaisten kanssa on ilo työskennellä. Kaikki tekevät parhaansa, jotta Edilex täyttäisi asiakkaiden tarpeet nyt ja jatkossa.

Edilex-toimitukseen tuovat raikkaan tuulahduksen oikeustieteen opiskelijat, joita meillä on samanaikaisesti useita avustamassa julkaisuprosessien eri vaiheissa. Kun avustajien paikkoja on tarjolla, saamme aina kovatasoisia hakijoita. Olemme ylpeitä siitä, että työnantajat arvostavat työkokemusta Edilex-toimituksesta. Harvassa työpaikassa juristinalku saa niin kokonaisvaltaista kuvaa lainsäädäntöprosessin vaiheista ja eri oikeuslähteiden merkityksestä. Valmistuttuaan juristeiksi oikkarimme yleensä muistavat entistä työyhteisöään hyvällä ja toimivat jopa Edilex-lähettiläinä uusissa työpaikoissaan.

Elämme keskellä laajaa muutosprosessia, jossa digitaalisuuden merkitys sisällöntuotannossa ja jakelussa tulee kasvamaan entisestään. Uusia trendejä ovat myös avoin data, yhteisöllisyys ja sosiaalinen media sekä kuratointi. Edilex seuraa aikaansa ja tulee jatkamaan matkaansa ammentaen sopivia elementtejä näistäkin trendeistä ja yhdistäen niitä Edilexin ytimeen.

Toivotan antoisaa matkaa Edilexin seurassa jatkossakin.

Tykkäsitkö? 1