Heidi Gutekunst siirtyy Citat Oy:n toimitusjohtajaksi hasan & partnersilta, jonka palveluksessa hän on ollut runsaat viisi vuotta, viimeksi asiakkuusjohtajana. Sitä ennen Gutekunst työskenteli neljä vuotta Nokian spin-off yritys Indagonissa, jonne hän siirtyi Icon Medialabista.
Gutekunst on kokenut työurallaan niin uusmedian voimakkaan kasvun ajan kuin kasvun hiipumisen vuodet. ”Markkinointiala elää yhä mielenkiintoista murrosta. Vaikka kohdeyleisöjen käyttäytymisen muutos, vuoropuhelun merkitys ja tarve hallita uusia kanavia ymmärretään, vain harvojen asiakasyritysten organisaatiot tukevat uusia toimintatapoja vielä. Meidän tehtävämme Citatissa on auttaa asiakkaitamme myös tässä haasteessa,” Gutekunst sanoo.
”Markkinointiviestinnän täytyy palvella kohdeyleisöään yhä paremmin. Tulevaisuudessa palveluiden merkitys osana markkinointiviestintää kasvaa, eli perinteisen yksisuuntaisen viestimisen lisäksi tarvitaan tekoja ja työkaluja, jotka helpottavat kohdeyleisön elämää. Laadukkaan ja viihdyttävän sisällön merkitys tulee myös kasvamaan,” Gutekunst toteaa.
Vahva pohjoismainen Citat
Gutekunst ottaa innostuneena vastaan Citat Oy:n toimitusjohtajan tehtävän. ”Suomen toimiston vahvuus Citat-perheessä on digitaalisen viestinnän suunnittelu- ja tuotanto-osaaminen. Ruotsissa on vahvaa markkinointiviestinnän suunnittelu- ja tuotanto-osaamista sekä perinteisiin että uusiin kanaviin. Tällä kokoonpanolla löytyy edellytyksiä rakentaa aidosti vahva pohjoismainen mainos-, digi- ja tuotantotoimisto”.
Lars Lundström , joka aloitti Citat AB:n toimitusjohtajana ja Edita-konsernin Marketing Services -liiketoiminta-alueen johtajana vuoden alussa, toivottaa Gutekunstin lämpimästi tervetulleeksi Citatiin ja konserniin. ” Heidi on täydellinen lisävahvistus Citatin johtoryhmään ja kehittämään yhtiötä sekä Suomen markkinoilla että pohjoismaisella tasolla. Heidin laaja-alainen markkinointiviestinnän tuntemus ja hänen energisyytensä ovat arvokkaita Citatille ja Edita-konsernille”.
Lisätietoa:
Lars Lundström, Marketing Services -liiketoiminta-alueen johtaja, Edita-konserni, lars.lundstrom@citat.com , puh. +46 73 973 94 41 ja Timo Lepistö, toimitusjohtaja, Edita Oyj, timo.lepisto@edita.fi , puh. +358 40 860 2355.
