Tuntematon Valko-Venäjä sukeltaa maanosamme viimeiseen neuvostoliittolaiseen todellisuuteen. Se tutustuttaa meidät alueen menneisyyteen, kulttuuriin, musiikkiin, arkkitehtuuriin ja kieleen. Monipuolinen ja kattava kertomus Valko-Venäjän vaiheista avaa uusia näkökulmia Euroopan ja Itä-Euroopan suhteiden dynamiikkaan. Suomen suuriruhtinaskunta oli myös saman imperiumin osanen - miksi meille ei käynyt samalla tavalla? Entä miksi Valko-Venäjän kansallinen projekti "jäi kesken"? Kirja vie lukijansa myös riipaisevan lähelle maan nykyistä poliittista tilannetta. Aikooko presidentti Lukashenka, valita "veljellisen" tulevaisuuden Venäjän kanssa vai haluaako hän päästä lähemmäksi Eurooppaa - avata ikkunoita EU:n seireeninlaululle?
Tuntematon Valko-Venäjä on paitsi asiantunteva tietoteos, myös lukukokemus, jonka kautta tämä arvoituksellinen Euroopan kolkka tulee lukijalle tutummaksi ja läheisemmäksi. Kirjan keskeistä antia on sen ajankohtaisuus.
Teoksen toimittaja, Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistonlehtori, dosentti Arto Luukkanen on teologian tohtori, jonka tutkimustyö on kohdistunut laaja-alaisesti Venäjän ja Neuvostoliiton historiaan sekä sen nykypäivän politiikkaan. Häneltä ovat ilmestyneet aiemmin Editan Kleio-sarjassa teokset Hajoaako Venäjä? (2001), Neuvostojen maa (2004) ja Muutosten Venäjä (2009).
Tekijä: Arto Luukkanen
Kustantaja: Edita Publishing Oy
ISBN 978-951-37-5445-7
Hinta: 31,50 euroa
Laajuus: 459 sivua
