DB Schenkerin lehti uudistui

Printed from: http://www.edita.fi/1343
 

DB Schenkerin lehti uudistui

DB Schenker hyödyntää monipuolisesti Editan osaamisalueita Network-asiakaslehtensä tuotannossa. Yhteistyö käynnistettiin jo asemansa vakiinnuttaneen julkaisun sisältöä ja ilmettä hienosäätäen.

 

DB Schenkerin Suomen kanta-asiakaslehti Network on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä logistiikka-alan asiantuntijajulkaisu, jonka pääkohderyhmänä ovat yhtiön asiakkaat ja oma henkilöstö. Tavoitteena on olla ammatti- ja aikakauslehti, joka tarjoaa logistiikasta monitahoisesti taustoittavaa ja ajankohtaista tietoa.

Network-lehdellä on DB Schenkerin viestinnässä merkittävä rooli laajempien asiakokonaisuuksien areenana. Sen kautta avautuu mahdollisuus välittää lukijalle kattava, konkreettinen kooste sekä toimialan kysymyksistä että yhtiön toiminnasta, osaamisesta ja ratkaisuista. Yksityiskohtaisempia, usein tiiviisti käytännön asioihin liittyviä palvelutietoja ja uutisia välitetään asiakkaille yhtiön verkkosivuilla ja sähköisin tiedottein.

Alansa aikakauslehti

Viestintäpäällikkö Pasi Ripatti DB Schenkeriltä kertoo, että asiantuntijuus-lähtökohdasta on aina pidetty tiukasti kiinni Network-lehdessä.

– Aiemmin lehti oli selkeästi jaettu yleisosioon, jonka jutuissa ei DB Schenkeriä mainittu lainkaan, sekä osioon, joka käsitteli nimenomaan meitä. Pääkirjoituskin sijoitettiin lehden keskivaiheille yleisosion jälkeen, Ripatti kuvaa sitä päättäväisyyttä, jolla neutraaliin aikakauslehtimäisyyteen on pyritty. Network-lehden lukijat ovatkin tyypillisesti kiittäneet lehteä siitä, että se välittää yleisölleen ”oikeaa” tietoa vailla päällekäyvää myyntitarkoitusta.

Tämän vuoden alussa Network-lehden rakennetta uudistettiin poistamalla sisällöllisiä raja-aitoja. Nyt samoissa laajoissa artikkeleissa tarkastellaan sekä logistiikan yleisiä ilmiöitä että DB Schenkerin tapoja soveltaa niihin ratkaisuja. Pääkirjoitus pääsee oikeuksiinsa alkuaukeamalla. Jo viime vuonna omaksuttua teemakäytäntöä jatketaan: ensimmäiset neljä teemanumeroa omistettiin yhtiön tuotelinjojen esittelylle; toukokuussa ilmestyvä, kehitys-teemalle omistettu numero aloittaa uuden, yleisempien aiheiden sarjan.

– Osallistuimme viime syksynä ProComin asiakaslehtipäivään, jonka lehtikatsauksessa saatu palaute Network-lehdestä oli pitkälti tuttua meille jo entuudestaan. Kehuja on tullut asiantuntevuudesta ja monipuolisuudesta, syvällisyydestäkin. Kriittiset kommentoijat kaipasivat lukukokemukseen vaihtelevuutta – sekä pidempiä että lyhyempiä juttuja. Saimme vahvistusta omille käsityksillemme siitä, mitä lehdessä tulee säilyttää, mitä muuttaa, mainitsee Pasi Ripatti.

Hänen mukaansa uusiutuminen jo sinällään nähtiin terveenä kehityksenä lehdelle, ja palaute osaltaan siivitti uudistuspäätöstä.

Asiantuntijapalvelua lehtityöhön

Myös Edita oli myötävaikuttamassa Network-lehden uudistamiseen. DB Schenkerin ja Editan yhteistyönä sisältörakennetta terävöitettiin. DB Schenker -konsernin graafisen ohjeiston puitteissa ilmettä hiottiin visuaalisesti kevyemmäksi ja lukijoita puhuttelevammaksi.

– Editalla oli vakuuttavat ja täsmälliset näkemykset suunnasta, johon lehteä tulisi viedä. Valitsimme Editan kumppaniksi toisaalta myös siksi, että tarvitsemme logistiikka-alaa tuntevan lehdentekijän. Meidän on ehdottomasti voitava luottaa siihen, että lehtityön ammattilaiset pystyvät suhteellisen itsenäisesti tuottamaan julkaisumme niin, että lopputuloksesta välittyy toimialamme asiantuntemus ja ammatillinen ote, painottaa Network-lehden päätoimittaja, johtaja Ilkka Tirkkonen Oy Schenker East Ab:stä.

Network-lehden toteutuksessa hyödynnetään Editan koko palveluvalikoimaa, ja Edita huolehtii niin lehden sisällöntuotannosta, graafisesta suunnittelusta, painatuksesta, jakelusta kuin lehden sähköisestäkin julkaisusta. Keskittämisen edut tunnetaan DB Schenkerillä perin pohjin – tarjoaahan yhtiö itsekin asiakkailleen mahdollisuutta eri logistiikkatoimintojen ulkoistamiseen keskitetysti. Samaa kattavuutta ja asioimisen helppoutta edellytetään myös omilta palveluntarjoajilta.

Lehden päätoimittaja ja DB Schenkerin viestintäpäällikkö kumpikin arvostavat yhteistyössä mutkatonta toimintamallia ja suoruutta: siinä missä he asiakkaana ilmaisevat odotuksensa selvästi, myös lehdentekijän perustellut kannanotot ja ammattitaitoiset neuvot ovat tervetulleita, jopa suotavia.

– Ostamme asiantuntijapalvelua, joka on pohjimmiltaan proaktiivista hereilläoloa ja molemminpuolista sparrausta. Kuuntelemme tarkoin Editan näkemyksiä esimerkiksi siitä, millaiset viestintäkeinot ovat asiakaslehdissä toimivimpia, mihin asiakaslehdet ovat kehittymässä ja miten meidän kannattaa valmistautua tulevaan, toteaa Pasi Ripatti.