Edita-tietokirjapalkinto
Edita-tietokirjapalkinto, 3 000 euroa, myönnetään Satu Haimeelle, Marja-Leena Huttuselle, Johanna Kuikalle ja Tiina Valtoselle teoksesta Valmentaja – oppilaanohjaus 7–9. Vuonna 2008 ilmestynyt Valmentaja on oppilaanohjauksen oppimateriaali peruskoulun yläluokille. Se ohjaa nuoria itsetuntemuksen kehittämiseen ja omien vahvuuksiensa pohdintaan ja tukee oppilaan kasvua aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Kirja antaa erilaisille oppijoille monipuolista tietoa sekä haastaa tutkimaan, oppimaan ja ylittämään omia rajoja.
Palkintotoimikuntaan vetosi oppikirjan ennaltaehkäisevä ja kannustava näkökulma sekä kirjoittajien asiantunteva ja ammattitaitoinen ote.
Kirjan tekijät ovat kokeneita oppilaanohjauksen asiantuntijoita ja opinto-ohjauksen pedagogisia kehittäjiä Helsingin, Oulun ja Joensuun kouluista.
Edita-apurahat
Erityispedagogiikka ja kouluikä
Erityispedagogiikka ja kouluikä on kolmen alan asiantuntijan suunnittelema perusteos erityispedagogiikan opiskelijoille, peruskoulun opettajille ja vanhemmille.
– Oppikirjapuolella erityispedagogiikka jää helposti syrjään, koska se ei kuulu mihinkään oppiaineeseen. Erityispedagogiikan taitoja tarvitsevat yhä enemmän myös muut kuin erityisopettajat, kun erityistä tukea tarvitsevat opiskelevat muiden joukossa niin kutsutuissa integroiduissa opetusryhmissä, Editan apurahatoimikunta toteaa.
8 000 euron apurahan saavat dosentti, KT Marjatta Takala, yliopistonlehtori, FT Elina Kontu ja professori, FT Raija Pirttimaa.
Oi Suuri ja Mahtava metodologia? Näkökulmia idäntutkimukseen
Kirjahanke on metodologinen oppikirja idäntutkimuksen perus- ja jatko-opiskelijoille sekä muille opiskelijoille. Uuden sukupolven tutkijat Aleksanteri-instituutista tuovat tuoreen näkökulman Venäjä-tutkimukseen.
Apurahatoimikunnan mukaan kirja on mielenkiintoinen uusi avaus ja ilmeisen tarpeellinen ja ajankohtainen työ. Myönteistä on lisäksi työryhmän monitieteisyys ja tavoite herättää keskustelua.
8 000 euron apurahan saa työryhmä valtakunnallisesta Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen tutkijakoulusta.
Lukion terveystiedon oppikirjat ja opettajan aineistot
Terveystiedon oppiaineella on tärkeä merkitys suomalaisten nuorten terveyskäyttäytymisen ja elämänhallinnan kannalta. Se on uusi ylioppilastutkintoaine ja suosituin kirjoitettava aine tämän syksyn ylioppilaskirjoituksissa.
– Kyseessä on juuri nyt tarpeellinen uusi oppimateriaali, jonka tuottamiseen työryhmällä on erinomaiset edellytykset. Apuraha auttaa hyvin perustellun hankkeen realisoitumaan nopeasti. Hyvä, että myös opettajan aineistot on huomioitu suunnitelmassa, apurahatoimikunta painottaa.
Editan yläkoulun terveystiedon Syke-sarjassa työryhmä on osoittanut kykynsä laatia moderni ja oppilaiden tarpeet realistisesti huomioonottava oppimateriaali. He ovat aineen kehittäjiä ja ylioppilastutkintolautakunnan sensoreita.
4 000 euron apurahan saavat lehtori, TM Tiina Lehtinen ja lehtori, LitK Ismo Lehtinen.
Edita Publishing Oy jakaa Edita-tietokirjapalkinnon ja Edita-apurahat tänä vuonna kahdettatoista kertaa. Tietokirjapalkinto on kustantamon tunnustus omalle, erityisen ansioituneelle kirjailijalleen tai työryhmälle.
Edita-palkinnon ja -apurahat jakaneeseen toimikuntaan kuuluivat pastori ja vapaa kirjailija Jaakko Heinimäki, Lääkärilehden päätoimittaja, KTM Hannu Ollikainen, organisaatiopsykologi, PsT Lilli Sundvik ja Edita Oyj:n toimitusjohtaja Timo Lepistö. Kustannusyhtiön edustajina apurahatoimikunnan työskentelyyn osallistuivat toimitusjohtaja Jarmo Rosenberg, päätoimittaja Panu Pökkylä ja kustannuspäällikkö Suvi Palletvuori. Toimikunta oli päätöksissään yksimielinen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jarmo Rosenberg, puh. 040 860 2300, jarmo.rosenberg@edita.fi
Kustannuspäällikkö Suvi Palletvuori, puh. 040 860 2391, suvi.palletvuori@edita.fi
Tiedottaja Anne Putus, puh. 040 860 2850, anne.putus@edita.fi
